Sittenkin lomamatkalle?
Sittenkin lomamatkalle?
Tulevan kesän lomareissut ovat vielä monille arvoitus koronatilanteen vuoksi. Onnistuipa reissu sitten lähelle tai kauemmas, siihen kannattaa erityisesti nyt varautua huolellisesti.

Sittenkin lomamatkalle?

Moni matkakuumetta poteva odottaa koronarajoitusten purkua. Jos ja kun loma vihdoin koittaa, huolehdi rokotuksista, pakkaa mukaan matka-apteekki ja muista matkakohteessa pestä käsiäsi ahkerasti.

Tarvitaanko rokotuksia?

Tarkista kohteen ajantasaiset rokotussuositukset ennen matkaa, vaikka kyseessä olisi tuttu ja turvallinen lomakohde. Jos matkustat eksoottisempaan kohteeseen tai sinulla on lääkitystä vaativia perussairauksia, aloita varautuminen jo muutamia kuukausia ennen matkaa.

Esimerkiksi tuhkarokkoa esiintyy edelleen useissa Euroopan maissa. Niihin matkatessa tulisi olla varma siitä, että on sairastanut tuhkarokon tai saanut kaksi annosta MPR-rokotetta. Suomen ja läntisen Euroopan ulkopuolella esiintyy yleisesti hepatiitti A:ta ja B:tä muun muassa Baltiassa, Bulgariassa ja Kroatiassa.

Lisäksi suositellaan rokotetta puutiaisaivotulehdusta eli TBE:tä vastaan matkustettaessa kesäaikana Baltian maihin ja Keski-Eurooppaan, etenkin Alpeille, jos tarkoituksena on retkeillä ja oleskella pidempiä aikoja luonnossa. Maakohtaiset rokotussuositukset löytyvät osoitteesta www.rokote.fi.

Reseptilääkkeitä reilusti mukaan

Kaikkein tärkeintä on muistaa pakata laukkuun omat säännöllisesti käytettävät reseptilääkkeet. Riihimäen Aurinko Apteekin apteekkari Kirsi Pietilä ohjeistaa varaamaan niitä mukaan ainakin matkan ajaksi ja mielellään noin viikoksi eteenpäin, jos jostain syystä ei pääsekään heti kotiin.

Mikäli lääke loppuu matkan aikana, samaa valmistetta ei välttämättä ole saatavilla paikallisesta apteekista. Eksoottisissa kohteissa voi törmätä myös valeapteekkeihin, jotka myyvät väärennettyjä lääkkeitä.

– Jos käyttää säännöllisesti keskushermostoon vaikuttavia PKV- eli kolmiolääkkeitä, kannattaa tarkistaa, ettei niiden käyttö ole kielletty kohdemaassa. Matkustettaessa Schengen-maihin tarvitaan niitä varten apteekista tilattava englanninkielinen todistus. Muutenkin eri maissa saattaa olla erilaiset käsitykset siitä, mikä on huume ja mikä on lääke. Esimerkiksi Thaimaassa adhd-sairauden hoidossa käytettävä lääke saatetaan luokitella laittomaksi lääkkeeksi.

Omista lääkkeistä kannattaa jutella apteekissa ennen matkaa, mutta parhaiten paikalliset määräykset saa selville kohdemaan suurlähetystöstä, Pietilä kertoo.

Jotta voit osoittaa, että lääkkeet tulevat henkilökohtaiseen käyttöösi, ota matkalle mukaan suomenkielinen yhteenveto resepteistä. Sen voit pyytää apteekista tai terveydenhuollosta tai tulostaa itse Omakannasta. Selvitykseksi käy myös apteekista tai lääkkeen määrääjältä saatava allekirjoitettu englanninkielinen yhteenvetotuloste tai lääkärin tulostama potilasohje, jossa on lueteltu kaikki sinulle samalla kertaa määrätyt lääkkeet.

Lääkkeiden kuljettamista suositellaan niiden alkuperäisissä pakkauksissa.

Matka-apteekista heti apu vaivoihin

Reissussa voi tapahtua mitä vaan: tulee haava, iskee ripuli, nousee kuume tai saa vaikkapa allergisen reaktion hyttysen puremasta. Niihin kaikkiin kannattaa varautua jo kotimaassa ja pakata mukaan pieni matka-apteekki.

– Jos saa haavan, on tärkeää puhdistaa se ja selvittää, mistä se tuli, ettei kyse ole esimerkiksi jonkun eläimen puremasta. Yleensä puhdas vesi riittää haavan puhdistukseen. Jos sitä ei ole, voi käyttää antiseptista haavapuhdistetta ja suojata haavan laastarilla, apteekkari neuvoo ja vinkkaa ottamaan mukaan myös rakkolaastaria. Sille tulee käyttöä, jos kengät hiertävät ihoa kuumuudessa ilkeästi.

Suomalaiset ovat viimeistään koronaviruksen myötä ymmärtäneet perusteellisen käsienpesun tärkeyden viruksia ja muita tartuntoja vastaan. Ohje hyvästä käsihygieniasta pätee myös ulkomailla. Pese kädet huolellisesti vedellä ja saippualla aina wc:ssä käynnin jälkeen ja ennen ruokailua. Jos pesumahdollisuutta ei ole, voit puhdistaa kädet käsidesillä, joka kulkee kätevästi mukana taskussa tai laukussa.

Viimeistään koronaviruksen myötä olemme ymmärtäneet perusteellisen käsienpesun tärkeyden.

Ripuliin sairastumisen todennäköisyys vaihtelee matkakohteen, matkan luonteen ja vuodenajan mukaan. Vaara on suurin lämpimänä vuodenaikana ja alueilla, joissa elintarvikehygienia on heikkoa. Jos ei ole varma hanaveden turvallisuudesta, kannattaa juoda pullotettua vettä. Etenkin lämpimissä maissa on turvallisempaa syödä kuumia ja hyvin kypsennettyjä ruokia kylmien ja kypsentämättömien sijaan.

Pietilä suosittelee ripulilääkkeeksi Precosaa, joka ei pysäytä suolen toimintaa, vaan vaikuttaa estämällä taudinaiheuttajien haitallisia vaikutuksia suolen limakalvolla. Myös Imodium auttaa palauttamaan ruoansulatuksen normaalin rytmin ja lievittämään nopeasti ripulia.

– Jos oleilee lämpimässä kohteessa ja kuume iskee, suositus on käyttää mieluummin parasetamolia kuin ibuprofeiinia. Kaikista matkalle mukaan otettavista tuotteista kannattaa keskustella apteekissa, jos on yhtään epävarma, mitä tulisi hankkia, Pietilä jatkaa ja vinkkaa pitämään kaikkia yllämainittuja lääkkeitä ja tarvikkeita muutenkin kotona valmiina.

PS. Muista pakata etelänlomalle mukaan myös aurinkosuoja ja kosteusvoide, jos aiot viettää aikaa rannalla ja pulikoida paljon.

Lähteet: rokote.fi, kanta.fi, Fimea

Apteekkilehti

Puolueetonta, asiallista ja luotettavaa tietoa terveydestä, lääkkeistä, lääkehoidoista ja hyvinvoinnista.