Skip to main content
Väärän tiedon kulta-aikaa
Väärän tiedon kulta-aikaa
Ajankohtaista

Väärän tiedon kulta-aikaa

Koronaviruspandemiasta leviää maailmalla monenlaista väärää tietoa.

Reuters Instituutin tutkijoiden mukaan riippumattomien faktantarkistajien tekemät tarkistukset kasvoivat jopa 900 prosenttia tammi–maaliskuun välisenä aikana.

Hankalaksi väärän ja oikean tiedon erottamisen tekee tutkijoiden mukaan se, että koronaepidemiaan liittyvä misinformaatio on harvoin kokonaan hatusta vedettyä. Sen sijaan se sekoittaa oikeaa ja väärää tietoa. Oikeaa tietoa vääristellään ja sitä liitetään vääriin yhteyksiin.

Eniten väärää tietoa liikkuu viranomaisten, esimerkiksi hallitusten, kansallisten terveysjärjestöjen tai vaikkapa WHO:n, linjauksista ja suosituksista.