Espanjantauti – ensimmäinen todellinen pandemia
Todellisilla maailmanlaajuisilla pandemioilla ei ollut mahdollisuutta levitä jokaiseen maailmankolkkaan ennen 1800-lukua ja teollista vallankumousta.
Rautatiet ja laivat mahdollistivat ihmisten nopean kulkemisen ja taudin levittämisen laajalle. Edelliset, vaikkakin hyvin tarttuvat ja tuhoisat tartuntataudit olivat olleet lähinnä paikallisia epidemioita.
Ensimmäinen todellinen maailmanlaajuinen pandemia oli 1900-luvun alussa riehunut espanjantauti ja myös ensimmäinen, joka tapahtui modernin lääketieteen aikakaudella. Ennen Covid-19-tautia se on ollut viimeisin maailmanlaajuista tuhoa aiheuttanut tartuntatauti.
Nimestään huolimatta taudin alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, vaan aikalaiset nimesivät sen harhaanjohtavasti vasta, kun se oli levinnyt muista maista Espanjaan. Espanjantaudin aiheuttaa H1N1-influenssaviruskanta.
Sota levittää tartuntatautia
Espanjantauti riehui ensimmäisen maailmansodan aikoihin, ja jo muutaman kuukauden sisällä se oli levinnyt maailmanlaajuiseksi, yltäen jopa kaukaisille Tyynenmeren saarille. Sota nopeutti taudin leviämistä huomattavasti, kun ahtaissa ja huonoissa oloissa olevia sotilaita kuskattiin ympäri maailmaa.
Tauti sairastutti erityisesti heikomman sosiaalisen aseman omaavia henkilöitä, minkä voidaan ajatella johtuvan köyhempien rajatuista mahdollisuuksista hoitaa itseään. Myös työväenluokkaa kuvaavat piirteet, kuten ahdas asuminen, aliravitsemus, muut sairaudet sekä puutteellinen sairaanhoito vaikuttivat osaltaan espanjantaudin valikoivuuteen.
Tauti tappoi enemmän yksilöitä yhden vuoden aikana kuin musta surma omalla vuosisadallaan. Erityisen tuhoisan siitä teki se, että tauti oli vakava myös nuorilla ja hyväkuntoisilla yksilöillä. Suurin osa sairastuneista oireili tavallisen influenssan mukaisesti, mutta vakavasti sairastuneet oireilivat nykyisen aikuisten hengitysvaikeusoireyhtymän mukaisesti. Jälkitautina kyseinen influenssa saattoi aiheuttaa keuhkokuumeen.
Tuhoisuudestaan huolimatta espanjantauti hiipui nopeasti muutaman vuoden aikana. Aluksi espanjantautiin ei suhtauduttu vakavasti. Mitään valmiusjärjestelmää tartuntataudin torjumiseen ei ollut
olemassa, vaan vasta taudin puhjettua aloitettiin sen leviämisen torjumistoimenpiteet, jotka kuulostavat nykyään hyvinkin tutuilta: karanteenit, maskit, julkisten tilojen sulkeminen sekä kättelyn vältteleminen.
Toimenpiteillä ei kuitenkaan ollut niin suurta voimaa kuin esimerkiksi nykyisillä, vaan paljolti vastuuta sijattiin yksilöiden harteille. Monesti toimenpiteet olivat jo myöhässä, esimerkiksi koulujen sulkemisvaiheessa henkilökunta ja oppilaat olivat jo sairastuneet.
Espanjantauti osoittikin Suomen tarvitsevan varautumissuunnitelmia sekä parempaa terveydenhuollon organisointia, sillä terveydenhuollolla ei ollut valmiuksia hoitaa samanaikaisesti niin paljon sairastuneita.
