Elinsiirtolääkkeistä apua COVID-19 -tautiin?
Elinsiirtolääkkeistä apua COVID-19 -tautiin?
Lääketutkimus koronaviruksen ympärillä käy kiivaana. Tavoitteena on löytää tehokas, turvallinen ja nopea apu koronaviruksen aiheuttamaan pandemiaan.
Ajankohtaista

Elinsiirtolääkkeistä apua COVID-19 -tautiin?

HUS ja Helsingin yliopisto aloittavat tutkimuksen, jossa selvitetään, suojaavatko hylkimisenestolääkkeet syklosporiini A tai takrolimuusi koronavirukselta ja estääkö jompikumpi lääkkeistä COVID-19-taudin vaikean muodon kehittymisen.

Lisäksi selvitetään kroonisen C-hepatiitin hoidossa käytettävän alisporivir-lääkkeen mahdollista tehoa koronaviruksen hoidossa.

Lääkkeen todettiin estävän SARS-CoV -viruksen muodotumista tai lisääntymistä soluissa.

Idea tutkimukseen saatiin maaliskuussa Euroopan koronakriisin keskiöstä Italiasta. Lapsilla, joilla on tehty elinsiirto, ja joilla on lääkityksenä syklosporiini ja takrolimuusi, ei ole todettu COVID-19-tautia.

Tukea hypoteesille antavat myös syklosporiinista vuoden 2003 SARS-epidemian aikana tehdyt havainnot. Lääkkeen todettiin estävän SARS-CoV -viruksen muodostumista tai lisääntymistä soluissa.

Tarve löytää COVID-19 -tautiin tehoava lääke on suuri. Toistaiseksi mikään olemassa oleva lääke ei ole osoittanut kiistatonta tehoa viruksen ehkäisyssä tai sen aiheuttaman taudin hoidossa.

Apteekkilehti

Puolueetonta, asiallista ja luotettavaa tietoa terveydestä, lääkkeistä, lääkehoidoista ja hyvinvoinnista.