Skip to main content
Lääkkeiden toimitusvarmuus on Suomessa erinomaista
Lääkkeiden toimitusvarmuus on Suomessa erinomaista
Ajankohtaista

Lääkkeiden toimitusvarmuus on Suomessa erinomaista

Asiakas saa lääkkeen heti mukaansa suomalaisista apteekeista 97,8 prosentin varmuudella. Tieto selviää Suomen Apteekkariliiton tuoreesta toimitusvarmuustutkimuksesta.

Viime vuoteen verrattuna toimitusvarmuudessa on tapahtunut hienoista laskua, vuosi sitten toimitusvarmuus oli 98,1 prosenttia. Apteekkien toimitusvarmuus on kuitenkin säilynyt lisääntyneistä saatavuushäiriöistä huolimatta erinomaisella tasolla.

Yleisin syy sille, ettei lääkettä voitu toimittaa ensimmäisellä käyntikerralla, oli ettei lääkettä ollut saatavana tukusta. Toiseksi yleisin lääkepuutoksen syy oli, että kyseinen lääke tilataan apteekkiin tarvittaessa, koska sille ei ole säännöllistä kysyntää tai sen säilyvyysaika on lyhyt.

Vajaa viidennes lääkepuutoksista johtui siitä, että lääke oli tilapäisesti päässyt loppumaan tai oli parhaillaan tilauksessa.

Lääkkeiden toimitusvarmuutta selvitettiin maaliskuussa viikon ajan 372 apteekissa ja sivuapteekissa eri puolilla Suomea. Apteekit kirjasivat viikon ajan ylös ja luokittelivat kaikki tilanteet, joissa asiakkaalle ei voitu heti toimittaa hänelle määrättyä lääkettä.