Hyppää pääsisältöön
Lemmikkikoira voi ehkäistä pikkulasten sairastelua
Lemmikkikoira voi ehkäistä pikkulasten sairastelua
Ajankohtaista

Lemmikkikoira voi ehkäistä pikkulasten sairastelua

Varhaislapsuudessa koiran kanssa kontaktissa olleet lapset ovat keskimäärin terveempiä kuin lapset, joilla tällaista kontaktia ei ole. Suojaava yhteys selittyy ainakin osittain koiriin liittyvien mikrobien leviämisellä kodissa.

Tuoreessa tutkimuksessa tiettyjen koiran mikrobien esiintyminen kodissa oli yhteydessä pienempään hengitystieinfektioiden määrään, vähäisempiin antibioottikuureihin ja useampiin terveisiin viikkoihin lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana.

– Varhaislapsuuden hengitystieinfektiot ovat merkittävä astman riskitekijä. Kun koiraan liittyvien mikrobien ansiosta saadaan ennaltaehkäistyä osa lasten hengitystieinfektioista, voi se samalla pienentää lapsen riskiä sairastua myöhemmin astmaan, toteaa johtava tutkija Anne Karvonen.

LUKAS-tutkimuksessa oli mukana lähes 400 suomalaista perhettä. Tutkimuksen toteuttivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kuopion yliopistollinen sairaala ja Itä-Suomen yliopisto.

Lähde: THL