Ilo irti kesästä - turvallisesti
Anna lemmikkisi telmiä ulkona, mutta huomioi vaanivat uhkat ja vaaranpaikat.
Tiesithän, että ulkona liikkuva koira tai kissa altistuu punkkitartunnoille nykyisin lähes kaikkialla Suomessa aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta? Suojaus punkkeja eli puutiaisia vastaan on tärkeää paitsi lemmikin itsensä myös sen lähipiirin ihmisten terveyden kannalta. Osa punkeista levittää borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta (TBE). Kun punkkeja kulkeutuu lemmikin turkissa kotiin, ne voivat löytää tiensä ihmisen iholle.
Koiran tai kissan punkkitartuntoja voi ehkäistä apteekista löytyvillä pannoilla, paikallisvaleluliuoksilla sekä eläinlääkärin reseptillä tai ilman reseptiä saatavilla tableteilla. Jos sopivan punkkisuojan valinta mietityttää, kysy neuvoa apteekista.
Jos suojauksesta huolimatta punkki kiinnittyy lemmikkiisi, irrota se mahdollisimman pian punkkipihdeillä ja puhdista iho kirvelemättömällä haavanpuhdistusaineella.
Kyynpuremasta heti eläinlääkäriin
Suomen ainoaan myrkylliseen käärmeeseen, kyyhyn, voi törmätä lähes koko maassa. Sen purema voi koitua lemmikille kohtalokkaaksi. Kyynpureman tavallisimpia oireita ovat turvotus, voimattomuus, oksentelu ja kuolaaminen. Purema-alue on kosketusarka. Se saattaa sinertää, ja siinä voivat olla näkyvissä kyyn hampaanjäljet. Oireiden voimakkuuteen vaikuttavat muun muassa lemmikin ikä ja koko, pureman sijainti ja saadun myrkyn määrä.
Jos epäilet, että koiraa tai kissaa on purrut kyy, ota heti yhteyttä eläinlääkäriin. Pidä lemmikki mahdollisimman liikkumattomana. Vältä puremakohdan käsittelyä ja liikuttelua, jotta myrkky ei leviä muualle elimistöön.
Nykyisin kyytabletteja ei enää suositella puremien hoitoon, sillä niiden sisältämä kortisoni voi peittää tai pahentaa oireita ja hidastaa ja hankaloittaa hoitoa. Niistä voi olla apua vain silloin, jos lemmikillä on hengitysvaikeuksia aiheuttava voimakas turvotus pään alueella.
Älä jätä lemmikkiäsi autoon lämpimällä säällä
Kuumat hellepäivät voivat olla tuskaisia lemmikille, ellei se pääse halutessaan varjoon. Koiran ja kissan normaali ruumiinlämpö on 38–39 astetta. Ruumiinlämmön kohoaminen yli 41 asteen on lemmikille hengenvaarallista.
Autossa sisälämpötila nousee aurinkoisella säällä nopeasti vaarallisen korkeaksi, mikä saattaa aiheuttaa lemmikille lämpöhalvauksen. Sen oireita ovat voimakas läähätys, levottomuus, kuolaaminen ja hoipertelu.
Ensipuna siirrä lemmikki pois kuumasta ympäristöstä. Laita viileitä ja märkiä pyyhkeitä pään ja kaulan ympärille sekä nivusiin, kainaloihin ja vatsan alle. Kastele tassut, vatsanalus ja korvalehdet viileällä vedellä. Tarjoa vettä, mutta älä pakota juomaan. Seuraa tilannetta ja ota tarvittaessa yhteyttä eläinlääkäriin.
Sinilevä on myrkkyä!
Katso tarkkaan, millaiseen veteen päästät koirasi juomaan, uimaan tai leikkimään. Ikävä kyllä, sinilevää – myrkyllistä bakteeria – esiintyy nykyisin hyvin monissa vesistöissä niiden lämmettyä. Sinilevä voi vaurioittaa maksaa ja keskushermostoa ja vakavimmissa tapauksissa jopa tappaa. Tyypillisiä oireita ovat ripuli, oksentelu, kuolaaminen ja jäykkyys.
Jos koira on uinut sinileväisessä vedessä, pese se huolella ja huolehdi, ettei se nuole itseään. Jos se on juonut sinileväistä vettä, ota yhteyttä eläinlääkäriin ja keskustele hoidosta.
Lähteet: rokotesuoja.fi, Evidensia
Miau! Muista miunkin passi.
Musti tai Mirri mukaan ulkomaille?
Jos kesälomamatka suuntautuu ulkomaille ja suunnittelet ottavasi koiran tai kissan mukaasi, huolehdi hyvissä ajoin kuntoon sen matkustusasiakirja eli lemmikkieläinpassi, rokotukset ja mahdollisesti tarvittava ekinokokkoosimatolääkitys. Passista ilmenevät tiedot tunnistusmerkinnästä (mikrosiru) ja voimassaolevista rokotuksista. Passi on pakollinen kaikissa EU-maiden välisissä kuljetuksissa.
Eläinten tuonti- ja vientirajoitukset vaihtelevat maittain, joten ota niistä selvää jo muutamaa kuukautta ennen suunniteltua matkaa. Tietoja voi kysyä eri maiden Suomessa sijaitsevista suurlähetystöistä tai edustustoista. Myös Ruokaviraston verkkosivuilta löytyy aiheesta tietoa.