

Harmittomia oireita – vai jotain vakavampaa?
Yleislääketieteen erikoislääkäri Ilona Mikkola toteaa, että ihmisillä voi olla kehossaan monenlaisia oireita ja tuntemuksia, jotka eivät onneksi aina ole merkkejä sairaudesta.
Mikkola työskentelee Käypä hoito -suositusten toimituspäällikkönä lääkäriseura Duodecimissa sekä terveyskeskuslääkärinä Rovaniemen terveyskeskuksessa.
– Monet vaivat menevät ohi itsestään ilman lääkärin hoitoa. Oireiden hoitaminen ilman sen tarkempia selvittelyjä on usein ihan ok, hän sanoo.
Tietyt oireet ovat kuitenkin sellaisia, että niistä tulisi hakeutua mahdollisimman pian lääkärin vastaanotolle. Sellaisia ovat esimerkiksi äkillinen, hyvin voimakas pää- tai rintakipu tai vatsaoireet, jos niihin liittyy verenvuotoa tai laihtumista.
Lääkäriin kannattaa hakeutua myös, jos jokin vaiva jatkuu pitkään eikä helpotu itsehoidolla.
– Monesti vastaanotolla käy ilmi, että potilas on käynyt ensin apteekissa ja aikonut ostaa itsehoitolääkettä. Sieltä farmaseutti tai proviisori on ohjannut, että menepä kuitenkin käymään lääkärissä, Mikkola kertoo.
Närästys paljastui sydänkohtaukseksi
Julkisuudessa on ollut esillä tapaus, jossa nykyinen pääministerimme Petteri Orpo hakeutui apteekkiin voimakkaan närästysoireen vuoksi. Sieltä hänet ohjattiin sairaalaan, sillä kyseessä olikin sydänkohtaus.
Mikkola vahvistaa, että sydänkohtaus voi joskus aiheuttaa äkillistä närästyksen tunnetta. Myös yllättävä, voimakas olkapääkipu saattaa kieliä sydänperäisistä oireista.
– Sellaisiakin tapauksia on toisinaan, että ihminen ajattelee kärsivänsä flunssasta, kun yskittää kovasti ja henkeä ahdistaa. Taustalta voi joskus löytyä jotain vakavampaa, kuten sydämen vajaatoimintaa tai keuhkoveritulppa.
Apteekista voi kysyä neuvoa, jos asiakas on epävarma, pitäisikö hänen hakeutua lääkäriin vai ei. Jos itsehoitolääkkeitä myytäisiin ruokakaupoissa ja kioskeilla, siellä vastaavaa neuvontaa ei olisi saatavilla.
– Myös lääkkeiden haitallisten yhteisvaikutusten riski voisi lisääntyä, Mikkola huomauttaa.
Yleislääketieteen erikoislääkäri Ilona Mikkola kehottaa hakeutumaan lääkäriin, jos jokin vaiva jatkuu pitkään eikä helpotu itsehoidolla.
Näistä oireista heti lääkäriin!
- Voimakas kipu alkaa äkillisesti ja yllättäen.
- Silmäoireisiin liittyy voimakasta kipua tai näön hämärtymistä.
- Yskään liittyy aikuisella korkea kuume, ankaraa väsymystä tai hengenahdistusta.
- Toinen käsi on voimaton, puhe epäselvää tai suupieli roikkuu – kyse voi olla aivohalvauksesta.
- Allergisiin oireisiin liittyy hengityksen vaikeutta.