Haaveissa leppoisa loma kumppanin kanssa
Haaveissa leppoisa loma kumppanin kanssa

Haaveissa leppoisa loma kumppanin kanssa

Loman tulisi olla ihanaa aikaa, mutta usein suuret odotukset johtavat loman alussa pettymyksen. Mitä kevyemmin pystymme suhtautumaan lomaan ja mitä vähemmän lataamme siihen odotuksia, sen onnistuneempi siitä tulee.

Jos toiveissa on välttää lomaan liittyvät ristiriidat ja viettää kumppanin kanssa mukavaa yhteistä aikaa, on loma aloitettava sen suunnittelemisella hyvissä ajoin. Kuten onnellinen parisuhde myös onnellinen parisuhdeloma vaatii hiukan vaivannäköä.

Lomaan laskeutuminen alkaa jo töistä. On hyvä pohtia, miten saa työnsä siihen vaiheeseen, että ei ainakaan stressaa niistä lomalla. Myös omia lomatoiveita on hyvä miettiä etukäteen, jotta niistä voi kertoa kumppanilleen.

Hyvinvoiva parisuhde voi yleensä hyvin lomallakin. Suunnitelmista ja odotuksista puhutaan etukäteen toista kunnioittaen ja molemmat haluavat tehdä kompromisseja toisen hyväksi. Kuten parisuhteessa muutenkin, lomallakin tulee voida tehdä niitä asioita, joista pitää.

Takaisin yhteyteen

Entä, jos tuntuu, ettei keskustelusta tule mitään? Toinen haluaa puhua suunnitelmista ja toinen toteaa, että mitä sitä suunnitella, ollaan vain. Ongelmana on silloin tunneyhteyden puute. Arkisemmin sanottuna kyse on siitä, että toinen ei syystä tai toisesta ole kiinnostunut toisen toiveista tai ei ehkä ole kiinnostunut keskustelemaan niistä.

Tunneyhteys on onneksi mahdollista saada takaisin. Sitä voi vahvistaa pienillä arkisilla teoilla. Ole kiinnostunut toisen arjesta ja ajatuksista, niistäkin asioita, jotka eivät itseäsi kiinnosta. Muista osoittaa kiinnostuksesi, muista myös koskettaa. Helli, huolehdi ja huomaa. Kuuntele ja ole avoin kommunikoinnille. Jousta ja yritä ymmärtää. Jos esimerkiksi tunteista puhuminen on itsellesi vierasta tai hankalaa, voit ainakin kuunnella kumppaniasi.

Minun, sinun ja meidän loma

Parhaimmillaan loma on parisuhteelle parantavaa aikaa. Voidaan olla yhdessä kiireettä ja löydetään ehkä uudelleen vetovoimaa ja kipinää, joka on hukkunut arjen kiireessä. Tehdään asioita sekä yhdessä että erikseen.

Jos suhteessa on ollut ongelmia jo ennen lomaa, ei loman alkaminen yleensä ratkaise ongelmia. Siksi ratkaisua on hyvä lähteä hakemaan jo loman suunnittelusta. Keskusteluyhteys on tärkein. Kun molemmilla on sellainen olo, että tulevalla lomalla saa olla vapaasti ja tehdä halutessaan myös omia juttuja, loma voi tehdä hyvää myös suhteelle.

Vaikka lomalle on tärkeää varata paljon vapaata, aikataulutonta aikaa, aivan alkuun tekee yleensä hyvää vaihtaa maisemaa. Aloittakaa siis loma jollakin mukavalla yhteisellä tekemisellä. 

Kommunikoinnin ykkösjutut

  • Kuunnelkaa toisianne.
  • Viestikää luottamusta ja avoimuutta myös kehon kielellä.
  • Toisen ajatuksia ei voi tietää kysymättä, älkää siis olettako tai tulkitko, vaan kysykää.
  • Syyttely ja kritisointi eivät tee hyvää kenellekään.
  • Olkaa suoria mutta ystävällisiä ja kunnioittavia.
  • Yrittäkää ymmärtää, älkää tyrmätkö eriäviä näkemyksiä.
  • Kosketus ja hellyys ovat parisuhteessa tärkeä osa kommunikointia.
  • Parisuhteen tulee perustua luottamukseen.
  • Jos asioiden puheeksi ottamiseen liittyy pelkoa, on haettava ammattiapua.

Löydä vetovoima uudelleen

  • Vetovoima katoaa kaikista parisuhteista, jos sen eteen ei tehdä töitä.
  • Läheisyyden, luottamuksen ja tuttuuden tunteet kuuluvat rakkauteen, mutta ne luonnollisesti myös vähentävät vetovoimaa.
  • Vetovoima syntyy toisen erilaisuuteen havahtumisesta.
  • Jos vetovoima on kateissa, viettäkää hetki aikaa omissa touhuissa tai nukkukaa yö erillään.
  • Arkinen hellyys, kosketus ja toisen huomioiminen pitävät yllä kipinää.

Jutun lähteitä

Tony Dunderfelt, Miksi mies ei puhu tunteistaan. 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut. Docendo, 2019.

Kaarina Määttä, Rakastumisen lumous. WSOY, 1999.

THL: Parisuhde kuntoon - niksejä lomalaiselle

Apteekkilehti

Puolueetonta, asiallista ja luotettavaa tietoa terveydestä, lääkkeistä, lääkehoidoista ja hyvinvoinnista.