Elämässä on aina jokin kriisi
Elämässä on aina jokin kriisi
Kokemus tyydyttävästä elämästä on Timo Airaksisen mukaan ihmiselle parempi päämäärä kuin onnellisuus.

Elämässä on aina jokin kriisi

Filosofin viesti on selvä. Ihmisen elämässä on aina meneillään jokin kriisi. Lohdullista on, että ihminen sopeutuu nopeasti ja lähtee etsimään tyydyttävää elämää uusissa olosuhteissa.

”Maalaistaloissa oli aina ruokaa ja isäntä saattoi myydä sian kalliilla mustassa pörssissä. Äidinäitini haki torille tuodusta kuormasta jäätyneitä lanttuja ja perunoita, kun muuhun ei ollut varaa. Toinen rikastui, toinen hädin tuskin selvisi hengissä.”

Filosofi, emeritusprofessori Timo Airaksinen kertoo äitinsä muistoja talvisodan ajoilta.

Kansalliset kriisit kuten sodat, pörssiromahdukset ja pandemiat kohtelevat ihmisiä eri tavoin. Koronakriisissä yksi menettää läheisensä, toinen elinkeinonsa ja kolmas ei oikeastaan edes huomaa koko kriisiä. Tämän vuoksi kriiseille tyypillinen alun vahva yhteenkuuluvuuden tunne muuttuu usein eripuraksi.

Se miten kovasti kriisi koettelee, ei kuitenkaan sanele sitä, miten onnelliseksi ihminen elämänsä kokee. Yksi selviää kovasta paikasta toista paremmin. Miksi näin on? Airaksinen puhuu onnellisuuden sijaan mieluummin tyytyväisyydestä ja painottaa kypsyyden merkitystä kriiseistä selviämisessä.

”Paha olo meillä kaikilla on aina hetkittäin, se on eri asia kuin jatkuva toivottomuus tai ahdistus. Kypsä ihminen ei reagoi yli eikä ali, hän ei ahdistu vaan välittää ja toimii ongelmien ratkaisemiseksi”, Airaksinen sanoo.

Kriisitietoisuus tuo tyytymättömyyttä

Airaksisen mukaan tyytymättömyyttä eivät aiheuta niinkään kriisit, joita elämässä on jatkuvasti, vaan tietoisuus niistä.

”Nopeasti iskevä kriisi nostaa pintaan kriisitietoisuuden, eli ihminen on sillä hetkellä hyvin tietoinen olemassa olevasta kriisistä. Tätä kokemusta tarvitaan, jotta ihminen ryhtyisi tekemään asioita ongelman ratkaisemiseksi, mutta kriisitietoisuus ei saa jäädä päälle.”

Ilmastonmuutos on Airaksisen mukaan hyvä esimerkki tuhoavasta kriisitietoisuudesta. Ilmastonmuutos ei vielä juurikaan haittaa meitä konkreettisesti. Se on kuitenkin täällä ja etenee vääjäämättä ja on vakava asia.

Juuri nyt ihmistä uhkaava ongelma on ilmastonmuutoksen sijaan ilmastoahdistus, eli jatkuva tietoisuus tulevasta muutoksesta, ja tämän kriisitietoisuuden synnyttämät pelot ja epävarmuus elämän mielekkyydestä.

Ratkaisuna ongelmaan Airaksinen pitää riittävän ilmastotietoisuuden ylläpitämistä niin, että se motivoi ihmistä toimimaan ja tekemään ratkaisuja arjessaan.

”Voi vaikka äänestää vaaleissa puoluetta, joka tekee asian eteen jotakin. Pelottelu ja murehtiminen ei auta, vaan ilmastonmuutokseen kriisinä tulisi sopeutua. Se ei tarkoita välinpitämättömyyttä vaan kypsää suhtautumista kriisiin.”

Korona – abstrakti kriisi

Ihmisten erilaiset suhtautumistavat Covid19-kriisiin ovat saaneet etiikkaa ja moraalia koko työuransa tutkineen filosofin pohtimaan yhteisvastuuta. Onko välittäminen todella vähentynyt vai onko kyse siitä, että koronatoimien merkitystä on vaikea ymmärtää?

”Jos saisimme yksi toisemme perään epilepsiakohtauksen tyyppisiä kouristuksia kaduilla, jokainen hakisi rokotuksen, kulkisi visusti naamari kasvoillaan ja pesisi käsiään.”

Kriisitietoisuus koronasta nousi keväällä 2020, mutta sen jälkeen ihmiset alkoivat sopeutua tilanteeseen. Tällä hetkellä osa ihmisistä tuntuu sulkevan silmänsä kokonaan. Miksi näin on ja mistä se kertoo?

”Näiden pitäisi tietenkin olla yhteiset talkoot, ihmisten pitäisi välittää. On kuitenkin olemassa selityksiä sille, miksi kaikki eivät koe näin. Kriisi on liian abstrakti. Sairaus on lievä, eikä se näy lähipiirissä. Kaikilla ihmisillä ei ole kykyä ymmärtää syitä rajoitusten taustalla, puhetta terveydenhuollon resurssien riittämättömyydestä. Jos ei ymmärrä viestiä, ei synny huolta.”

Kypsä ihminen toimii ongelmien ratkaisemiseksi.

Koronakriisiin liittyvä välinpitämättömyys on havahduttanut Airaksisen huomaamaan, ettei suomalaisten moraali ole niin korkea kuin on ajateltu. Filosofi kertaa itsekkyyden lajit, eli egoismin, jossa itsekkään teon kautta tavoitellaan itselle hyötyä, sekä egotismin, jossa toimitaan itsekeskeisesti ilman hyötyajattelua.

”Se että ei käytä maskia on egotismia eli välinpitämättömyyttä. Maskin käyttämättä jättäminen ei tuo mitään varsinaista hyötyä. Perusteluna on vain, että on oma asia, jos sairastuu.”

Airaksinen uskoo, että ratkaisu egotismin kitkemiseen löytyy kasvatuksesta ja koulutuksesta. Sivistykseen ja lukutaitoon tulisi panostaa, jotta ihmiset oppisivat ajattelemaan kriittisesti.

”Tarvitsemme kansalaisia, jotka eivät vähättele eivätkä liioittele. Ihmisiä, jotka osaavat toimia isoissa kriiseissä ongelmien ratkaisemiseksi. Tällaisia kriittisiä ja kypsiä ihmisiä kasvatetaan erityisesti humanistisilla aloilla.”

Kohti kohtaamisia

Egotismin lisäksi Airaksinen on huolissaan elämän liukumisesta keinotodellisuuteen. Tämä kehitys on alkanut jo ennen koronaa, ja rajoitustoimet vahvistavat muutosta. Yhä useamman suomalaisen elämä keskittyy perhepiiriin ja lähimpiin ystäviin.

”Saatamme olla netin välityksellä hyvin sosiaalisia, mutta emme kohtaa toisia ihmisiä fyysisesti.”

Fyysisen kosketuksen hyvinvointia lisäävät ja terveyttä edistävät vaikutukset tunnetaan, mutta Airaksisen mukaan eroa on silläkin, tapaako työporukka kokoushuoneessa vai Teamsissa.

”Innovatiivisuuden kannalta ryhmä on aina paras. Ihminen syttyy toisten ihmisten joukossa. Esiintyjälle yleisö on välttämätön, mutta myös uusien ideoiden kehittely on helpompaa, kun on samassa tilassa ja näkee ja aistii toisen kehonkielen.”

Heti huolen perään Airaksinen muistuttaa ihmisen sopeutuvaisuudesta. On vielä mahdotonta sanoa, mikä vaikutus tällä keinotodellisuudessa elämisellä ihmiselle on, sen näyttää vasta aika.

On kuitenkin selvää, että fyysiseen kohtaamiseen tottuneille sukupolville eristäytyminen aiheuttaa ongelmia. Airaksinen pohtii, onko eristäytyminen esimerkiksi vaikuttanut siihen, että suomalaiset ovat yhä herkempiä ja sietävät yhä heikommin kritiikkiä.

”Kun kontaktien määrä vähenee, myös kyky olla kontaktissa heikkenee. Kun koronasta selvitään, toivon, että ihmiset lähtevät taas toisten ihmisten pariin. Isäni sanoi aina, että kun on olutta, on ystäviä.”

Airaksisen mukaan vallalla oleva terveysbuumi eristää ihmisiä ja saa katseen kääntymään liikaa omaan itseen. Vaikka ei ole syytä vähätellä esimerkiksi alkoholin terveyshaittoja, on myös yksinäisyys sekä psyykkisen että fyysisen terveyden kannalta monin tavoin haitallista.

”Pahoinvointi syntyy siitä, että ihminen on liikaa yksin. Eristyssellihän on kidutuskeino. Pitää mennä ulos, sekä tilasta että itsestä, kohdata toisia ihmisiä ja tehdä mielekkäitä asioita.”

Airaksinen toivoo Suomeen lisää sallivuutta ja kepeyttä kontrollipuheen sijaan. Elämään kuuluu paljon kurjuutta, surua ja tuskaa, isompia ja pienempiä kriisejä, mutta niiden keskellä voi ja saa elää tyydyttävää elämää ja kokea onnen hetkiä.

”Elämä on kurjaa, mutta antaa mennä vain!” filosofi kannustaa hymyillen.

1400 airaksinen

Airaksinen kannustaa pysymään liikkeessä. Elämässä tulee aina vastoinkäymisiä. Silloin on tärkeää toimia ja olla sosiaalisesti aktiivinen. Eristäytyminen ja yksin jääminen ovat ihmiselle vahingollisia asioita.

KUKA: Timo Airaksinen

  • Käytännöllisen filosofian emeritusprofessori, Helsingin yliopisto
  • Julkaissut 30 kirjaa ja lähes 400 muuta kirjoitusta
  • Tuoreimmat teokset Himon ilo, Jäähyväiset uskonnolle, Hyvinvointivaltion hylkäämät sekä Suvaitsevaisuus (yhdessä Heta Gyllingin kanssa)
  • Asuu Helsingin vanhassa Herttoniemessä
  • Harrastaa kalastusta, autoja, ulkomailla asumista ja filosofian popularisointia
  • Perheeseen kuuluvat puoliso Heta Gylling sekä 2 lasta ja 4 lastenlasta aikaisemmasta avioliitosta
Apteekkilehti

Puolueetonta, asiallista ja luotettavaa tietoa terveydestä, lääkkeistä, lääkehoidoista ja hyvinvoinnista.