Elämä muuttuu mutta jatkuu
Vakava sairaus tai vamma sotkee kuviot, mutta sen ei tarvitse viedä iloa.
Elämä voi tuoda eteen ikäviä yllätyksiä. Vaikka kuinka pitäisimme hyvää huolta itsestämme ja varoisimme lähes jokaista liikettämme, saatamme kohdata erilaisia terveydellisiä haasteita. Ne vaikuttavat monella tavalla siihenastiseen elämäämme ja pahimmillaan vievät – tai ainakin tuntuvat vievän – siltä pohjan.
– Vakava sairastuminen tai vammautuminen merkitsee ihmiselle kriisiä. Siitä on löydettävissä vaiheita, jotka ovat tyypillisiä elämän uudelleenmuotoutumisessa, selvittää psykoterapeutti, teologian maisteri Sanna Huovinen, jonka erityisosaaminen liittyy menetysten kohtaamiseen.
Alussa tieto vakavasta sairastumisesta tai vammautumisesta voi tuntua epätodelliselta, ja sitä voi olla vaikea uskoa todeksi. Ihminen ei silloin välttämättä ymmärrä, mitä on hänelle tapahtunut, sillä mieli suojelee tiedolta. Yksi käyttäytyy rauhallisesti, rationaalisesti tai jopa robotin tavoin. Toinen menee paniikkiin. Kolmas ehkä lamaantuu.
Elämä jatkuu, mutta ei välttämättä samanlaisena kuin mitä se on ollut aiemmin.
Pikkuhiljaa ihminen alkaa ymmärtää tapahtuneen ja sen merkityksen omalle elämälleen.
– Voi tulla monenlaisia tunnereaktioita: itkuisuutta, vihaisuutta tai syyllisyyttä. Kaikki tunteet ovat luonnollisia siinä tilanteessa. Koetaan epäoikeudenmukaiseksi, että ikävä asia sattui juuri omalle kohdalle. Toisaalta tunteille on sairastumisen vaiheissa tyypillistä myös aaltoilu; välillä mieli voi olla hyvin toiveikas ja toisessa hetkessä epätoivo sekä pelko voivat vallata.
Uusia sävyjä elämään
Tapahtuneen käsittely vie Huovisen mukaan jokaisella oman aikansa ja voi aaltoilla sairauden ja toipumisen edetessä. Ihminen tekee surutyötä ehkä menettämistään asioista. Aiemmin terveys on mahdollistanut monenlaista elämässä, mutta nyt sairaus tai vamma sotkee kuvioita ja saattaa estää työntekoa, harrastuksia tai ihmissuhteita.
– Vähitellen ihminen hyväksyy tapahtuneen, sopeutuu siihen ja miettii, miten voi alkaa muodostaa omaa elämäänsä ehkä uudella tavalla tästä eteenpäin. Sairaus tai vamma tulee yhdeksi osaksi hänen elämäntarinaansa. Se ehkä rajoittaa jotain, muttei koko elämä siihen lopu, Huovinen toteaa.
Jossain vaiheessa tuen ja keskustelun tarve yleensä tulee jokaiselle.
- Sanna Huovinen, psykoterapeutti
Joillekin sopeutuminen uuteen tilanteeseen on vaikeampaa kuin toisille, sillä tapahtunut horjuttaa perusturvallisuutta ja lisää elämän ennustamattomuutta. Fyysinen kipu voi vaikuttaa omaan toimijuuteen, eli siihen, mitä itse pystyy jatkossa tekemään ja mihin vaikuttamaan.
– Vakava sairaus tai vamma tuo elämään uusia sävyjä, jotka ovat ehkä aiempaa enemmän tummavivahteisia. Sen ei kuitenkaan tarvitse viedä kaikkia ilon värejä. Elämä jatkuu, mutta ei välttämättä samanlaisena kuin mitä se on ollut aiemmin. Voi jatkaa asioita, mutta ehkä tehdä niitä vähän eri tavalla kuin aiemmin. Tärkeää on säilyttää toiveikkuus ja myönteisyys ja yrittää itse vaikuttaa elämäänsä. Luultavasti moni asia kuitenkin säilyy, vaikka elämä muuttuu. Uutta hyvääkin voi tulla elämään. Sairaus muistuttaa elämän rajallisuudesta, mikä voi kirkastaa niin tämän hetken kuin tulevaa elämää ja sen merkitystä.
Älä jää yksin
Huovinen painottaa, ettei kenenkään pitäisi jäädä yksin muuttuneessa elämäntilanteessa. Jotkut tosin haluavat käpertyä kuoreensa, eristäytyä ja surra itsekseen ilman toisten tukea.
– Monelle on vaikeaa oppia ottamaan apua vastaan tai olemaan toisten kannateltavana etenkin, jos itse on yleensä ollut se kannattelija. Jossain vaiheessa tuen ja keskustelun tarve yleensä tulee jokaiselle.
Tapahtunut voi olla vaikeaa myös läheisille. Joskus on vaikeaa löytää oikeita sanoja, kun kohtaa toisen.
– Haluaisin rohkaista läheisiä; hiljaisuuskin voi olla sitä kaikkein parasta läsnäoloa. Jos tulee hetki, ettei osaa sanoa mitään, sen voi toiselle sanoa. Tärkeintä tukea on olla ihminen ihmiselle, olla lempeästi lähellä ja kiinnostunut, mutta antaa tilaa.
Läheisten lisäksi muutakin apua on saatavilla. Vertaistukea saa muun muassa potilas- ja vammaisjärjestöjen kautta, ja ammattiapua antavat esimerkiksi psykologit ja psykoterapeutit. Myös hyvinvointialueiden sairaalateologit tarjoavat keskusteluapua.
On yksilöllistä, kuinka kauan aikaa sopeutuminen ja elämän jatkaminen vie, koska sairaudet ja vammat ovat erilaisia ja jokainen meistä ihmisistä on ainutkertainen. Siihen vaikuttaa Huovisen mukaan ihmisen koko elinkaari ja elämäntilanne.
– Auttaa paljon, jos pystyy uudessa elämäntilanteessa jatkamaan niitä asioita, jotka aiemmin ovat tuoneet itselle turvaa.
Sanna Huovinen (Kuva: Outi Haverinen)
Vakavan onnettomuuden jälkeen Pekka Hyysalo päätti taistella luovuttamisen sijaan. Hän perusti myöhemmin FightBackin auttaakseen muita päävamman saaneita. Aina on toivoa, Hyysalo muistuttaa.
Pekka Hyysalo taisteli tiensä takaisin elämään
Pekka Hyysalon juuri alkanut lupaava ura freestylehiihdon ammattilaisena romuttui yhdessä sekunnissa Ylläksellä vuonna 2010. Kova tuulenpuuska takaa tarttui laskijaan, ja Pekka iskeytyi yli alastulon tasaiselle maalle, sai hengenvaarallisen aivovamman ja vajosi kolmeksi viikoksi koomaan.
Nelisen kuukautta onnettomuuden jälkeen tuolloin vasta 19-vuotias nuorukainen sisuuntui ja päätti kuntouttaa itsensä takaisin itsenäiseen elämään.
– Minulla oli elämää jäljellä vähintään 40 vuotta eli yli tuplasti siihenastisen elämäni verran. Halusin tehdä muutakin kuin vain maata sängyssä. Rakastin uraani, mutta ymmärsin, ettei siihen ollut paluuta, Hyysalo muistelee.
Nuori mies päätti taistella luovuttamisen sijaan. Hän joutui opettelemaan perusasioita uudelleen, kuten kävelemään ja pitämään tasapainon. Mikään ei ole sujunut helposti missään vaiheessa. Kuntoutus jatkuu edelleen.
Vuonna 2013 Hyysalo perusti FightBackin, jonka avulla hän halusi auttaa myös muita päävamman saaneita. Vähitellen siitä kehittyi uusi elämäntehtävä, jonka tarkoituksena on välittää toivoa, positiivista ajattelua, tahdonvoimaa ja periksiantamattomuutta haasteellisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille. Moni onkin inspiroitunut Pekan taipaleesta ja elämänasenteesta.
Sittemmin Hyysalo, nyt 35, on valittu Vuoden turkulaiseksi, Vuoden puhujaksi ja Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi. Suksilta hän oli lopulta poissa vain vuoden verran. Nyt laskettelu sujuu hieman rauhallisemmalla tyylillä entiseen verrattuna: edelleen vauhdikkaasti mutta ilman freestylehyppyjä.
Ei kannata luopua toivosta
Anja Hyysalo on seurannut, miten hengestään taistellut Pekka on toipunut ja löytänyt uuden mielekkään uran motivaatiopuhujana. Äiti ei menettänyt toivoaan missään vaiheessa, vaikka näkymät olivat alussa todella synkät.
– Emme tienneet aivovammoista mitään. Meitä valmisteltiin siihen, että Pekka viettäisi loppuelämänsä sairaalasängyssä, jossa häntä vain käännellään kyljeltä toiselle.
Neuvoksi vastaavanlaisiin tilanteisiin joutuville läheisille hän valaa uskoa.
– Aina on toivoa. Ei kannata luovuttaa liian aikaisessa vaiheessa eikä keskittyä mahdollisiin rajoitteisiin.