Kliininen lääketutkimus alkaa mereltä
Nykyisin lääkkeet ja uudet hoitomuodot tutkitaan ihmisissä etukäteen tarkasti suunniteluilla kliinisillä kokeilla. Ennen kliinisiin kokeisiin pääsemistä uusi lääkeaine tulee olla perusteellisesti tutkittu niin tehon kuin turvallisuuden osalta. Koe suunnitellaan tarkasti. Yleistäen voidaan sanoa hyvän kliinisen kokeen olevan satunnaistettu, sokkoutettu sekä kontrolloitu. Kokeisiin osallistuminen pohjaa aina tietoon perustuvaan osallistujan suostumukseen.
Vanha testamentti sisältää kliinisen kokeen
Kliinisten kokeiden tulokset ohjaavat hoitosuositusten lisäksi myös muitakin elämänaloja. Ensimmäinen ravitsemussuositusten muutokseen johtanut koe on kirjattu Raamatun Vanhaan testamenttiin Danielin kirjaan. Se on myös maailman ensimmäinen ylös kirjattu kliininen koe. Kokeessa Babylonian kuningas Nebukadressar määräsi alaisiaan syömään ainoastaan lihaa ja juomaan vain viiniä, sillä uskoi sen pitävän heidät hyvässä fyysisessä kunnossa.
Kuitenkin muutamat nuoret miehet, jotka söivät mieluummin kasviksia, vastustivat ideaa ja saivat luvan jatkaa omilla ruokailutottumuksillaan kymmenen päivän ajan. Kun tutkimus loppui, kuningas huomasi palkokasveja ja vettä syöneiden joukon olevan paremmassa kunnossa. Hyvien tulosten ansiosta kasvissyöjät saivat jatkaa omaa ravitsemustapaansa.
Ensimmäinen kontrolloitu kliininen koe pelastaa merimiesten henget
Vielä pari vuosisataa sitten pitkälle merimatkalle lähtijä tiesi voivansa altistua kohtalokkaalle sairaudelle, joka sai ikenet mädäntymään, aiheutti iholle haavoja, vei kaiken voiman elimistöstä ja lopulta johti kuolemaan. Tautia ei tuolloin voinut mitenkään välttää, sillä sen todellista syytä ei tiedetty. Niinä aikoina laivalla kirurgina työskennellyt James Lind järkyttyi merimiesten korkeasta keripukkikuolleisuudesta, ja suunnitteli vertailevan kokeen lupaavimmilla keripukkilääkkeillä.
Vuonna 1747 Salisbury-nimisellä laivalla Lind valitsi miehistöstä 12 keripukkipotilasta mahdollisimman samanlaisilla oireilla: mädäntyneet ikenet, väsymystä ja polvien heikkoutta. Potilailla oli myös samanlainen ruokavalio ja asumisolosuhteet. Lind jakoi miehet kahden potilaan ryhmiin – kutakin paria hoidettiin eri tavoin. Tutkittavat hoitomuodot olivat siideri, rikkihappoliuos, etikka, merivesi, appelsiini sekä sitruuna ja viimeisenä maustetahna.
Äkillisimmät ja näkyvimmät vaikutukset ilmenivät appelsiinia ja sitruunaa saavien hoidettavien ryhmässä, sillä yksi näistä potilaista oli jo kuuden hoitopäivän jälkeen kunnossa hoitamaan työtehtäviään ja toinen niin terve, että nimettiin hoitamaan muita potilaita. Sitrushedelmien jälkeen Lind arveli siiderillä olleen parhain hoitovaikutus.
Vaikka tulokset olivat selkeät, Lind epäröi sitrushedelmien suosittelemista niiden korkean hinnan takia. Vasta miltei 50 vuoden jälkeen Britannian laivasto teki appelsiinimehusta pakollisen osan merimiesten ruokavaliota.
Nykyään tiedetään keripukin (scorbutus) olevan C-vitamiinin puutostauti, jolle ominaista ovat ihon ja limakalvojen verenvuodot, anemia sekä yleinen heikkoustila. Hoitamattomana puutostila johtaa kuolemaan muutamassa viikossa. Hoitomuotona on C-vitamiini, jota saa esimerkiksi appelsiineista ja sitruunoista.
Lähteet:
Meinert C L: Clinical trials. Design, conduct, and analysis. Oxford University Press, Oxford 1986
Bhatt A: Evolution of clinical research: a history before and beyond James Lind. Perspectives in clinical research, 1(1), 6–10. 2010.