Teddy Rider ennen ja jälkeen insuliinihoidon.
Teddy Rider ennen ja jälkeen insuliinihoidon.
Teddy Rider ennen ja jälkeen insuliinihoidon.
Historian havinaa

Diabetes - diagnoosina kuolemantuomio

Noin puoli miljoonaa suomalaista sairastaa diabetestä. Vielä alle sata vuotta sitten diabeetikoiden elämä oli varsin lyhyt, sillä sairauteen ei ollut minkäänlaista hoitokeinoa.

Varhaisimmat kuvaukset diabeteksesta löytyvät parin tuhannen vuoden takaa antiikin kreikasta. Kreikkalaiset olivat havainneet, että tautiin sairastuneet ikään kuin kuivuivat pois, sillä vaikka he joivat paljon, neste ei imeytynyt vaan päätyi suurina määrinä virtsaan. Sairauden nimi johdettiin kreikan kielen sanasta diabaino, mikä tarkoittaa kulkea lävitse.

Jo antiikin aikana diabeteksesta tunnettiin kaksi muotoa. Nopea johti pikaiseen kuolemaan, mutta hidas muoto säästi uhriaan pidempään. Kuitenkaan tautiin ei ollut hoitoa, ja diabetesdiagnoosi johti aina ennenaikaiseen kuolemaan.

Sairauden tausta selviää

Diabeteksen diagnostiikka otti askeleen eteenpäin 1700-luvulla, kun englantilainen Matthew Dobson huomasi diabetespotilaan virtsan olevan sokeripitoista. Normaalisti sokeria ei erity virtsaan, joten Dobsonin havaintojen ansiosta onnistuttiin kehittämään ensimmäinen testausmenetelmä diabetekselle. Noin sadan vuoden päästä löydettiin haiman saarekesolut, mutta niiden merkitys ymmärrettiin vasta 1909, kun niiden havaittiin tuottavan sokeriaineenvaihdunnalle välttämätöntä ainetta. Aine nimettiin insuliiniksi latinan sanan insula pohjalta, mikä tarkoittaa saarta. Näin oli saatu selville diabeteksen syy – solusaarekkeissa oli jokin vika, joka aiheutti insuliinin tuoton loppumisen ja sokerin jäämisen verenkiertoon.

Kuolemansairaasta seitsemänkymppiseksi

Kun taudin syy oltiin selvitetty, alkoi lääkkeeksi kelpaavan haimauutteen kehittäminen. Ensimmäisen onnistuneen kokeen tekivät Frederik Banting ja Charles Best, kun he antoivat koirasta eristettyä insuliinia toiselle koiralle, jolle oli aiheutettu diabetes haimanpoistolla. Hoidolla veren sokeriarvot saatiin normaalille tasolle. Onnistuneen kokeen jälkeen insuliinia alettiin eristämään naudan haimasta ihmiskäyttöön, sillä se oli paljon tehokkaampaa kuin koirien käyttö. Tammikuussa 1922 haimauutetta annettiin ensimmäisen kerran ihmiselle.

Torontossa tehdyt insuliinikokeet kantautuivat New Jerseyläisen perheen korviin, joiden viisivuotias poika oli vakavasti sairas. Theodore ”Teddy” Ryder diagnosoitiin nelivuotiaana diabetekseen, ja vain vuoden päästä diagnoosista lapsi oli niin huonossa kunnossa, ettei voinut kävellä ilman apua. Hänen setänsä, joka oli lääkäri, otti yhteyttä Bantingiin pyytäen tätä ottamaan Teddyn hoitoonsa, sillä hän ei uskonut lapsen selviävän puolta vuotta pidempään. Lapsi otettiin hoitoon, ja hänestä tuli yksi kahdestatoista ensimmäisestä insuliinilla hoidetusta potilaasta. Vuosikymmenien kuluttua, heinäkuussa 1992, Teddy Ryder oli siihen mennessä vanhin insuliinin avulla selvinnyt hänen eläessä yli seitsemänkymmentävuotiaaksi.

Insuliinin eristystä pidetään yhtenä suurimmista lääketieteellisistä läpimurroista, sillä sen ansiosta on onnistuttu pelastamaan miljoonia ihmishenkiä. Haimauutteen kehittäjät saivatkin työstään Nobelin palkinnon vuonna 1923. On arvioitu, että nykyään noin 200 miljoona ihmistä käyttää insuliinia päivittäin, ja diabeteksen hoitoon on kehitetty lukuisia erilaisia insuliineja.

Lähde: Suomen Diabetesliitto

Apteekkilehti

Puolueetonta, asiallista ja luotettavaa tietoa terveydestä, lääkkeistä, lääkehoidoista ja hyvinvoinnista.