Saipan mies päätyi Valkeakoskelle
Valkeakosken Uudessa Apteekissa proviisorina työskentelevä Jerry Ryhänen lupaa asiakkaille asiantuntevan palvelun lisäksi hymyn ja hyvän fiiliksen kaupan päälle.
Työpaikkaa voi hakea myös tekstiviestillä – ja saada sen. Kun Jerry Ryhänen, 30, muutama vuosi sitten huomasi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean verkkosivuilta, että proviisori Santero Morrille oli myönnetty apteekkilupa Valkeakoskelle perustettavaan uuteen apteekkiin, hän toimi salamannopeasti.
– Laitoin tekstarilla onnittelut ja kysyin, tarvitseeko hän hyvää proviisoria, koska tässä olisi sellainen. Jälkikäteen apteekkari on naureskellut, että taisin olla ensimmäinen, joka häntä onnitteli apteekkiluvasta. Minulla oli vakipaikka proviisorina Tampereella, mutta halusin mielenkiinnosta mukaan perustamaan täysin uutta apteekkia, muistelee Ryhänen.
Valkeakosken Uusi Apteekki avasi ovensa joulukuussa 2019 ja toimi ensimmäiset 1,5 vuotta Kenraalintorilla. Toukokuussa 2021 apteekki muutti Vanhankylän uuteen liikekeskukseen, joka mahdollistaa laajemman tuotevalikoiman ja entistä esteettömämmän asioinnin.
Hyvän fiiliksen apteekki
Apteekissa työskentelee apteekkarin ja proviisorin lisäksi kaksi farmaseuttia, farmasian opiskelija ja kaksi teknistä työntekijää. Ryhänen toimii henkilökunnan lähiesimiehenä ja vastaa päivittäisestä johtamisesta. Työnkuvaan kuuluu asiakaspalvelun lisäksi työvuorojen, lomien ja koulutusten suunnittelua sekä huolehtimista tietosuojasta ja -turvasta.
– Omassa työssäni parasta on monipuolisuus. Päivän aikana saa tehdä monia asioita ja hallita laajoja kokonaisuuksia. Meillä on panostettu paljon sosiaaliseen mediaan ja brändätty apteekkia hyvän fiiliksen apteekkina. Haluamme, että asiakkaalle jää hyvä mieli asioituaan meillä.
Koronan vuoksi Fimea on joustanut ja mahdollistanut lääkkeiden tilaamisen puhelimitse kontaktien välttämiseksi. Valkeakosken Uusi Apteekki tarjoaa sen oheen ilmaisen lääkkeiden kotiinkuljetuksen asiakkaille. Etenkin vanhempi väki on tarttunut mahdollisuuteen.
– Meiltä saa myös parkkinoutoa, jota moni apteekki ei vielä tarjoa. Siinä asiakas soittaa tilauksensa meille, saa neuvot lääkkeen käytöstä ja tulee sovittuna aikana hakemaan toimituksen takaovelta. Tilaus maksetaan paperilaskulla.
Tulevaisuuden tavoitteena oma apteekki
Ryhänen kannattaa Suomen nykyistä säänneltyä apteekkijärjestelmää kahden tärkeän seikan takia.
– Lääkkeiden hinnat ovat kaikkialla samat, käy sitten missä apteekissa ja missä päin maata tahansa. Järjestelmä myös takaa, että apteekkipalvelut säilyvät syrjäseudulla. Jos apteekkitoiminta vapautetaan, on riskinä se, ettei palveluita enää saisi kaikkialta.
Jos Ryhänen voisi päättää apteekkijärjestelmän kehittämisestä, hän myöntäisi apteekkilupia vähän nykyistä enemmän ja tekisi lupiin liittyvän päätösprosessin näkyvämmäksi. Nyt Fimea ei kerro, millä perusteilla hakija saa apteekkiluvan.
– Kaikki proviisorit eivät välttämättä edes halua apteekkariksi, mutta minulla se on ollut tavoitteena alusta lähtien. Kaikki tähänastiset opinnot ja työpaikat ovat tähdänneet siihen, että joskus saisin oman apteekin.
Apteekkiluvan haussa ei ole asetettu minimivaatimusta kokemusvuosille proviisorin työstä. Ryhäsen mukaan proviisorit yleensä hakevat omaa apteekkia siinä vaiheessa, kun tuntevat itse olevansa siihen valmiita ja se on taloudellisesti mahdollista. Hän ajattelee asian olevan ajankohtaista omalla kohdallaan ehkä noin viiden vuoden kuluttua.
– Puolison kanssa olemme alustavasti keskustelleet, että oman apteekin pitäisi sijaita noin tunnin ajomatkan säteellä nykyisestä asuinpaikasta Tampereelta tai omalta kotiseudulta Imatralta. Niistä molemmista saa piirrettyä jo aika isot alueet.
Ei sittenkään lääkäriksi
Lukiossa Jerry Ryhänen kaavaili opiskelevansa lääkäriksi. Hän hankki pääsykoekirjat, mutta niitä päntätessään huomasi melko nopeasti, ettei lääketiede olekaan sitä, mitä hän haluaa.
– Kävin opinto-ohjaajana luona kysymässä, mikä ala olisi vähän samaan suuntaan. Tämä vinkkasi farmasiasta, joka kuulosti kiinnostavalta ja juuri siltä, mitä haluaisin tehdä, hän kertoo.
Nuori mies pääsi Kuopion yliopistoon lukemaan proviisoriksi ja valmistui keväällä 2016. Opiskeluajan kesät kuluivat töissä eri apteekeissa Imatralla, Savonlinnassa ja Kuopiossa. Ensimmäinen työpaikka oli vuoden määräaikaisuus Joensuussa, minkä jälkeen Ryhänen siirtyi pariksi vuodeksi Tampereelle ja sieltä Valkeakoskelle.
– Proviisorin työ on vastannut niitä odotuksia, joita minulla oli nuorempana. Työn monipuolisuus on jopa yllättänyt. Välillä päivät ja tunnit eivät riitä siihen, mitä pitäisi tehdä. Se pitää vain hyväksyä ja priorisoida asioita.
Vuosien tauon jälkeen opiskelu maistuu jälleen. Ryhänen suorittaa parhaillaan yritysjohtamisen ja johtamisen erikoisammattitutkintoa Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa sekä apteekki- ja sairaalafarmasian erikoistumisopintoja Helsingin yliopistossa. Koronavuosi on mahdollistanut etäopinnot työn ohessa, kun kaikki muut menot ovat olleet niin minimissä.
Edelleen Saipan kannattaja
Vapaa-aikanaan Ryhänen harrastaa monipuolisesti liikuntaa, käy kuntosalilla ja pelaa sulkapalloa ja tennistä. Rakkaus palloilulajeihin juontaa juurensa nuoruuden jääkiekkotaustasta.
– Olen myös innokas penkkiurheilija ja seuraan etenkin jääkiekon SM-liigaa. Vaikka nyt asun Tampereella, en kannata Tapparaa enkä Ilvestä vaan Lappeenrannan Saipaa. Minulla on kaulanauha, jossa lukee joukkueen nimi, ja välillä siitä syntyy keskustelua asiakkaiden kanssa tiskissä. Yleensä saan asiasta positiivista palautetta, koska Saipa on pieni ja sympaattinen joukkue.
Jääkiekosta on helppo avata keskustelu Jerry Ryhäsen kanssa, sillä SM-liigaa seuraavan proviisorin suosikkijoukkue on luettavissa kaulanauhasta.