Skip to main content
Mikä tuote pääsee apteekin hyllylle?
Mikä tuote pääsee apteekin hyllylle?
Apteekki palvelee

Mikä tuote pääsee apteekin hyllylle?

Moni asia painaa vaakakupissa, kun apteekki valitsee myymänsä reseptilääkkeet ja itsehoitotuotteet.

Apteekkari Vesa Kujala avasi elokuussa täysin uuden Mäntsälän Kotoapteekin. Sitä ennen hän teki ison urakan valitessaan apteekissa myynnissä olevat tuotteet. Markkinoilla on arvioiden mukaan noin 9 000 erilaista lääkenimikettä ja noin 15 000 ei-lääkkeellistä tuotetta, joiden kaikkien varastoimiseen eivät minkään apteekin tilat riitä.

Lääkelaki määrää, että apteekin pitää varata lääkkeitä riittävästi paikkakunnan asukkaiden tarpeisiin. Apteekkari vastaa siitä itse, koska apteekkilupa on henkilökohtainen.

– Yleisesti apteekeissa on noin 2 000–4 000 perusnimikkeen reseptilääkevalikoima, jota sopeutetaan paikkakuntalaisten lääkkeiden käytön mukaan. Uuden apteekin alkuvaiheessa voi käydä, ettei vähän erikoisempia lääkkeitä löydy, mutta niitä saadaan asiakkaalle nopeasti jopa saman päivän aikana, Kujala kertoo.

Valikoimassa on lääkeryhmiä, jotka eivät saa päästä loppumaan. Niitä ovat esimerkiksi erilaiset insuliinit ja kilpirauhashormonit sekä verenohennuslääke Marevan, joiden keskeytyneellä käytöllä voi olla vakavia terveysvaikutuksia.

– Apteekin täytyy varmistaa, että näitä tuotteita on aina varastossa. Kaikkien tuotteiden menekin seurannassa auttaa sähköinen varastovalvonta, joka ilmoittaa, mitä tuotteita pitää tilata lisää lääketukusta.

Ei huuhaata vaan tutkittua tehoa

Markkinoiden valtavasta itsehoitotuotevalikoimasta kukin apteekki voi ottaa tuotteita vapaasti myyntiin. Tarjonta muovautuu kysynnän myötä.

– Pyrimme tarjoamaan asiakkaille eri valmistajien tuotteita, kuten särkylääkkeitä, kipuvoiteita, vitamiineja ja kosmetiikkaa herkälle iholle. Esimerkiksi särkylääkkeistä on saatavilla monia rinnakkaisvalmisteita, jotka sisältävät samaa lääkeainetta kuin alkuperäislääke mutta ovat edullisempia, Kujala valottaa.

Myynnissä on myös nikotiinivalmisteita tupakasta eroon pääsemiseksi. Toisin kuin päivittäistavarakaupassa apteekin asiantunteva henkilöstö osaa neuvoa oikean tuotteen valinnassa ja käytössä.

Entä ne joskus niin kiistanalaiset luontaistuotteet?

– Myynnissä olevien luontaistuotteiden vaikuttavuudesta pitää olla tutkimustietoa. Tuotteet, joita mainostetaan vain yksittäisten henkilöiden kokemusten pohjalta, ovat mielestäni aika lailla huuhaata eivätkä kuulu apteekkiin. Jos asiakas kuitenkin haluaa tuotetta eikä saa sitä muuta kautta, totta kai hankimme sitä hänelle. Kerromme silloin, että tuotteesta voi olla joillekin apua, muttei sen tehoa ole lääketieteellisesti todistettu.