Skip to main content
Koronarokotuksia apteekeissa
Koronarokotuksia apteekeissa
Myös Suomessa useilla apteekeilla olisi valmiuksia ja halua auttaa koronarokotuksissa.
Ajankohtaista

Koronarokotuksia apteekeissa

Apteekit antavat koronarokotuksia useissa maissa. Esimerkiksi Englannissa apteekit ovat antaneet jo yli 1,7 miljoonaa rokotusta. Ensimmäiset apteekit tulivat Britanniassa rokotusohjelmaan mukaan jo tammikuussa, ja viime kuukausina yhä useampi apteekki on liittynyt talkoisiin.

Britannian lisäksi muun muassa Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa apteekit antavat rokotuksia, minkä lisäksi ne tekevät monin paikoin myös koronatestejä.

Myös Norjassa apteekit ovat saaneet poikkeusluvan tilata rokotteita annettavaksi apteekeissa, uutisoi Norjan apteekkijärjestö. Apteekit sopivat rokottamisesta kuntien kanssa, ja kunnat toimittavat tarvittavat rokotteet apteekeille.

Italiassa apteekit valmiina

Italiassakin apteekit ovat valmiina rokottamaan, kunhan terveysministeriö hyväksyy apteekkirokotuksia koskevat ehdot, kertoo Federfarma.it. Apteekkien on laskettu voivan antaa Italiassa noin 200 000 rokotusta päivässä.
Apteekkirokotusten tavoitteena on helpottaa rokotusten saantia ja tuoda rokotukset mahdollisimman lähelle.

Lähde: Apteekkari.fi

Ajankohtaista

Beetasalpaajat eivät yhteydessä masennusriskiin

Beetasalpaaja-verenpainelääkkeiden on epäilty suurentavan potilaiden masennusriskiä, mutta tuoreen tutkimuskatsauksen perusteella pelko on ollut turha. Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Hypertension-lehdessä.

Tutkijat analysoivat 285 tutkimuksen ja 54 000 potilaan tiedot eivätkä löytäneet viitteitä siitä, että beetasalpaajalääkitykset suurentaisivat potilaiden riskiä sairastua masennukseen. Lääkityksiä ei myöskään lopetettu masennusoireiden takia, ja tulokset olivat samat verrattuna muihin lääkityksiin sekä lumevalmisteisiin.

Lääkitykset eivät liittyneet myöskään muihin mielenterveysongelmiin. Epätavalliset unet, unettomuus ja unihäiriöt tosin olivat yleisempiä beetasalpaajalääkityksellä olevilla.

Beetasalpaajia käytetään verenpaineen alentamiseen, mikä puolestaan ehkäisee muun muassa sydän- ja verisuonitauteja.

Ajankohtaista

Valtaosa suomalaisista apteekkareista on naisia

Apteekeissa naiset ovat enemmistöä monella mittarilla. Apteekkareista 73 prosenttia, kaikista työntekijöistä yli 90 prosenttia ja asiakkaistakin suurin osa on naisia.

Mielikuva apteekkarista harmaapartaisena miehenä elää edelleen sitkeästi, vaikka ammattikunta on muuttunut naisvaltaiseksi tasaisen varmasti.

Vuonna 1895 Suomessa ei ollut ainuttakaan naispuolista apteekkaria. Vuonna 1975 miehiä ja naisia oli ammatissa yhtä paljon.