Skip to main content
Kehtaanko kysyä?
Kehtaanko kysyä?
Tamperelaisen Hervannan Apteekin farmaseutti Niina Sundell kehottaa asiakkaita kysymään noloiksi koetuista vaivoista rohkeasti.
Apteekki palvelee

Kehtaanko kysyä?

Kyllä kehtaa. Apteekin ammattilaiset eivät pidä mitään ihmiskehon hyvinvointiin ja terveyteen liittyvää vaivaa nolona.

Peräpukamat, hiivatulehdus, virtsankarkailu, alapään kutina, erektio-ongelmat tai vaikkapa yhdyntäkivut. Siinä listattuina joitain ihmisten yleisesti noloiksi kokemia vaivoja, jotka usein sijoittuvat intiimialueille. Moni kärvistelee pitkään ikävien, jopa elämänlaatua heikentävien oireiden kanssa ja arkailee kysyä apua.

Helpoiten neuvoja saa siitä ainoasta terveydenhoidon toimipisteestä, jonne voi kävellä suoraan sisään aikaa varaamatta, eli apteekista.

– Mitkään vaivat eivät järkytä tai hätkähdytä apteekissa työskenteleviä terveydenhuollon ammattilaisia. Niissä ei ole mitään hävettävää, sillä ne ovat meille yhtä jokapäiväisiä kuin esimerkiksi flunssa tai lihaskipu. Meille voi puhua asioista avoimesti, sanoo farmaseutti Niina Sundell Hervannan Apteekista Tampereelta.

Sundell rohkaisee asiakkaita rohkeasti avautumaan kiusallisiksi kokemistaan vaivoista, jotta farmaseutit ja proviisorit pystyvät auttamaan parhaalla tavalla ja löytämään sopivan valmisteen.

– Meiltä voi kysyä mitä tahansa terveyteen liittyvää. Tarvittaessa ohjaamme kääntymään lääkärin puoleen, jos kyse on vaivasta, johon apteekin hyllyltä ei löydy apua ja asiakas tarvitsee reseptilääkettä.

Itsetehty diagnoosi voi olla väärä

Oireiden ilmaantuessa moni etsii apua Googlesta ja suuntaa tekemänsä diagnoosin jälkeen apteekkiin nappaamaan hyllystä netissä mainitun itsehoitotuotteen. Sitä Sundell neuvoo välttämään.

– Epäsopivan valmisteen valinnasta voi aiheutua merkittävää haittaa sekä turhaa lääkkeiden käyttöä ja rahanmenoa. Se voi pahentaa oireilua tai viivästyttää oikeaa hoitoa tai hoitoon hakeutumista. Hoitoa valitessa pitää myös huomioida, että se on sopiva asiakkaan mahdollisen muun lääkityksen ja ravintolisien kanssa, hän ohjeistaa.

Esimerkiksi hiivatulehduksen hoitoon käytettävällä itsehoitolääkkeellä on merkittäviä yhteisvaikutuksia yleisesti käytetyn masennuslääkkeen ja joidenkin kipulääkkeiden kanssa.

Jotta asiakas saa vaivaansa oikean valmisteen ja riittävät käyttöohjeet, apteekkilaiset tekevät tarkentavia kysymyksiä oireista ja muusta käytössä olevasta lääkityksestä ja itsehoitotuotteista. He eivät tee sitä turhan takia tai uteliaisuuttaan.

– Yritämme myös huomioida äänenkäytön ja olla hienotunteisia, jottei asiakkaan tarvitse miettiä toisten asiakkaiden kuulevan hänen asioitaan. Jos asiakkaan on helpompi puhua vaivasta omaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, se yleensä onnistuu.