Skip to main content
Apteekkari Antti Mäkisalo
Apteekkari Antti Mäkisalo

”Asiakkaille pitää aina olla mukava tulla apteekkiin”

Jokainen apteekkari tekee apteekistaan omannäköisensä. Antti Mäkisalo panostaa lämminhenkisyyteen ja ihmisläheisyyteen.

Hervannan apteekkarin Antti Mäkisalon, 46, puheesta kuultaa hienoisesti Kainuun murre, vaikka muutosta Itä-Suomesta Tampereen seudulle on vierähtänyt jo lähes 20 vuotta. Omintakeinen ’tampereen kiäli’ ei ole sitä syrjäyttänyt.

Lapsuutensa ja nuoruutensa Kuhmossa viettänyttä Mäkisaloa kiinnostivat lukiossa luonnontieteet ja erityisesti biologia. Jatko-opintoja suunnitellessa farmasia nousi hakuoppaista esiin ja vei voiton, vaikka myös lääketiede kiinnosti. Opiskelupaikka irtosi Kuopion yliopistosta.

– Proviisorin tutkinto vaikutti hyvältä, koska se mahdollistaa monia urapolkuja työelämässä myös muualla kuin apteekissa. Lisäksi alalla oli hyvä työllisyystilanne, Mäkisalo kertoo.

Vuonna 2000 Mäkisalo valmistui ja muutti tamperelaistytön – nykyisen vaimonsa – perässä Tampereelle. Työkokemusta kertyi proviisorina useissa apteekeissa, ennen kuin hän sai apteekkiluvan ja aloitti apteekkarina tammikuussa 2019.

Tampereen eteläosassa sijaitseva Hervanta on iso kaupunginosa, kuin kaupunki kaupungin sisällä. Noin 30 000 asukkaan lähiössä asuu työikäisten lisäksi paljon eläkeläisiä ja vanhuksia mutta myös runsaasti nuoria opiskelijoita, sillä yksi Tampereen yliopiston kampuksista sijaitsee siellä. Maahanmuuttajat ja ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat tuovat kansainvälisyyttä.

Asiakkaita palvelee apteekkarin lisäksi 11 työntekijää: proviisori, kosmetologi, farmaseutteja sekä lääke- ja teknisiä työntekijöitä.

Muutto toi kaivattua lisätilaa

Ensi töikseen Mäkisalo viilasi apteekkinsa markkinointia ja valjasti tiedotuskanaviksi Facebookin ja Instagramin. Isoin muutos tapahtui viime marraskuussa, kun apteekki muutti läheiseen Kauppakeskus Duoon sille remontoituun liiketilaan.

– Perjantaina suljimme kello 17 ja siirsimme apteekin viikonlopun aikana kalusteineen, laitteineen, robotteineen ja tietoliikenneyhteyksineen kadun toiselle puolelle. Maanantaina avasimme kello 8 uusissa tiloissa. Iso kiitos tästä rutistuksesta kuuluu henkilökunnalle, joka ahkeroi työtunteja laskematta.

Apteekki sai muutossa sata neliötä lisätilaa, mikä helpottaa asiakkaiden esteetöntä liikkumista lastenvaunujen, rollaattoreiden ja ostoskärryjen kanssa.

Tämä on mielekästä ja monipuolista työtä, jossa yhdistyvät asiakaspalvelu ja toisaalta yrittäjyys.

– Pyrimme säilyttämään aiemman lämminhenkisen tunnelman ja ihmisläheisen palvelun, jotta asiakkaille olisi aina mukava tulla apteekkiin. Olemme saaneet erittäin positiivista palautetta, mikä lämmittää mieltä. Se kertoo siitä, että olemme tehneet asioita oikein, ja kannustaa jatkamaan kehitystyötä, Mäkisalo tuumii.

Hervannan apteekki on vahvasti mukana digitalisaatiossa. Talosta löytyy apteekkirobotti eli varastoautomaatti ja digitaalinen hintajärjestelmä eli sähköiset hintalaput hyllyjen reunassa. Mobiilireseptin rinnalle apteekki on ottanut käyttöön videoapteekkipalvelun ja laajentanut kuljetuspalveluita. Koronavirusepidemia vauhditti palveluiden kehittämistä ja tarjontaa. Seuraava hanke liittyy verkkoapteekin käynnistämiseen.

Sopivasti vastuuta ja vapautta

Reilun puolentoista vuoden apteekkarikokemuksensa perusteella Mäkisalo on tyytyväinen apteekkiinsa ja nuorena tekemäänsä ammatinvalintaan.

– Tämä on mielekästä ja monipuolista työtä, jossa yhdistyvät asiakaspalvelu ja toisaalta yrittäjyys. Yrityksen kehittäminen on erittäin mielenkiintoista ja haastavaa. Apteekkarilla on yrittäjän taloudellinen ja ammatillinen vastuu, mutta vastapainona on vapaus suunnitella omaa työtään ja ajankäyttöään sekä mahdollisuus tehdä apteekista omannäköisensä. Kilpailu muiden apteekkien kanssa on positiivinen haaste, pitää tietyllä tavalla virkeänä ja kannustaa miettimään, kuinka toimintaa voi kehittää.

Mitään suurempia yllätyksiä siirtyminen proviisorista apteekkariksi ei tuonut. Mäkisalo kertoo varautuneensa pitkiin työpäiviin, joita on aina välillä riittänyt.

– Ehdin minä kotonakin olla, naurahtaa kahden teini-ikäisen isä, joka saa vastapainoa työlleen perheen lisäksi kuntosalilta ja pyöräilystä.

Hyvääkin järjestelmää voi parantaa

Suomen apteekkijärjestelmä kirvoittaa aika ajoin keskustelua. Mäkisalo näkee nykytilanteessa monia vahvuuksia.

– Alueellinen sääntely mahdollistaa apteekkipalveluiden hyvän saatavuuden kaikkialla Suomessa. Lääkkeiden hintasääntely puolestaan pitää lääkkeiden hinnat kohtuullisina, ja lääkkeiden sama hinta kaikissa apteekeissa varmistaa kansalaisten yhdenvertaisuuden koko maassa. Myös se, että omistajuus perustuu vahvaan ammatilliseen osaamiseen, kuuluu asioihin, jotka on tärkeää säilyttää myös jatkossa.

Toki kehittämisen varaa aina löytyy.

– Lääkehoidon prosessien ja lääkityksen kokonaisarviointipalveluiden kehittämisen voisi ottaa vielä nykyistä laajemmin osaksi yhteistyötä muun terveydenhuollon kanssa.

Hervannan apteekilla on jo nyt tiivistä yhteistyötä paikallisen terveysaseman, palvelutalojen ja kotisairaanhoidon yksiköiden kanssa. Terveysaseman kanssa se järjestää teemapäiviä liittyen astmaan ja keuhkoahtaumatautiin. Parhaillaan on käynnissä projekti, jossa apteekki auttaa palvelutaloja ja kotisairaanhoitoa kehittämään niiden lääkehoitoprosessien laatua.

– Apteekin pitää nykyjärjestelmän sisällä koko ajan kehittää omaa toimintaansa niin, että se vastaa vielä paremmin nykyajan vaatimuksia. Videoapteekki, kotiinkuljetus ja verkkoapteekki ovat tästä muutamia esimerkkejä. Asiakkaat ovat ottaneet näitä palveluita hyvin vastaan, joten uskon, että ne ovat tulleet jäädäkseen. Korona-aikana niitä totuttiin käyttämään ja huomattiin, kuinka hyvin ne toimivat. Muun muassa digitaalisaatiolla voidaan viedä apteekkialaa eteenpäin nykyjärjestelmän sisällä, Mäkisalo toteaa.

antti makisalo

Kilpailu muiden apteekkien kanssa on positiivinen haaste, pitää tietyllä tavalla virkeänä ja kannustaa miettimään, kuinka toimintaa voi kehittää, Hervannan apteekkari Antti Mäkisalo pohtii.