

Apteekit voisivat keventää terveydenhuollon kuormaa
Mallia voitaisiin ottaa esimerkiksi Britanniasta, Kanadasta, Tanskasta ja Irlannista.
Suomen apteekeissa voitaisiin tarjota nykyistä laajemmin matalan kynnyksen terveyspalveluita. Näin parannettaisiin hoidon saavutettavuutta ja vapautettaisiin terveydenhuollon ammattilaisten aikaa vaativampaan hoitoon.
Mallia voitaisiin ottaa esimerkiksi Britanniasta, Kanadasta, Tanskasta ja Irlannista.
Näin arvioi Apteekkariliiton tilaama, konsulttiyhtiö FCG:n toteuttama tuore selvitys, jossa on ensimmäistä kertaa tarkasteltu kansainvälisten esimerkkien kautta, mitkä apteekkien matalan kynnyksen terveyspalvelut voisivat soveltua Suomeen.
Toimivampaa työnjakoa
Maailmalla apteekkien terveyspalvelut yleistyvät ja laajenevat kovaa vauhtia. Taustalla on sama kehitys kuin Suomessakin: terveydenhuoltoa kuormittaa kasvava palveluntarve, kun väestö ikääntyy. Lisäksi Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkkoa on viime vuosina supistettu ja keskitetty.
Samaan aikaan Suomen yli 800 apteekkia muodostavat maanlaajuisen, helposti saavutettavan verkoston, jota ei ole vielä hyödynnetty täysimääräisesti osana terveyspalvelujen kokonaisuutta.
– Apteekeissa työskentelee korkeakoulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia, joiden osaamista voidaan hyödyntää nykyistä paremmin potilaiden arjessa. Kyse ei ole terveydenhuollon korvaamisesta, vaan työnjaon järkevöittämisestä ja palveluketjujen vahvistamisesta, toteaa FCG:n asiantuntija Piia Miettinen.
Ajansäästöä ja ennaltaehkäisyä
Selvityksessä tarkastelluissa verrokkimaissa, eli Britanniassa, Kanadassa, Tanskassa ja Irlannissa, apteekeissa tarjotaan muun muassa rokotuksia, lääkehoidon aloitus- ja seurantapalveluja, lievien vaivojen hoitoa sekä erilaisia riskiseulontoja ja mittauksia. Palvelut on rahoitettu pääosin julkisesti ja ne perustuvat selkeisiin kansallisiin käytäntöihin.
Kaikkia maita yhdistää vahva poliittinen tahto vahvistaa apteekkien roolia osana terveydenhuoltoa erityisesti silloin, kun muu järjestelmä on kuormittunut.
Selvityksen mukaan Suomeen soveltuvia palveluja olisivat esimerkiksi kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset, rajattu lievien vaivojen hoito apteekeissa, kroonisten sairauksien lääkehoidon seuranta osana hoitopolkua sekä reseptien uusiminen tietyin edellytyksin.
Näiden palveluiden avulla voitaisiin vapauttaa lääkärien ja hoitajien työaikaa, parantaa terveyspalvelujen saavutettavuutta, ehkäistä lääkehaittoja ja tukea hoitoon sitoutumista sekä vahvistaa sairauksien ennaltaehkäisyä ja kansanterveyttä.
Selvitys korostaa, että apteekkien terveyspalvelujen laajentaminen edellyttää selkeitä kansallisia päätöksiä ja yhtenäisiä toimintamalleja. Palveluiden rahoitus, tietojärjestelmät, koulutus ja lainsäädäntö on ratkaistava kokonaisuutena.
– Seuraavaksi on tärkeää arvioida yhdessä terveydenhuollon kanssa, mitkä palveluista ovat aidosti toteutettavissa suomalaisessa järjestelmässä, sanoo Apteekkariliiton toimitusjohtaja Susanna Korpivaara.