Apteekista saa Googlea paremmat neuvot
Apteekkari Jukka Syrjälä avasi Savarin Apteekin Ylivieskassa toukokuussa 2019 ja aikoo viihtyä siellä eläkkeelle asti, koska asiakkaat ja henkilöstö ovat ykkösluokkaa.
Boheemi on adjektiivi, jota tuskin kukaan yhdistää mielikuvaan apteekkarista. Mutta juuri sellaiseksi apteekkari Jukka Syrjälä, 47, yllättäen kuvailee itseään – tosin vain esimiehenä.
– Olen pomona aika rento. En yhtään tykkää hierarkiasta, sillä minusta kaikki apteekissa työskentelevät tekevät yhtä arvokasta työtä. Ennen vanhaan apteekkareilla oli kova status muka jotenkin parempana väkenä. Me olemme kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä, hän toteaa leppoisaan tyyliin.
Vaimonsa kanssa Oulussa 130 kilometrin päässä asuva mies ajaa työpaikan ja kodin väliä useita kertoja viikossa. Lapsiperheen ruuhkavuodet ovat takana, ja aikuistuneet pojat pärjäävät jo omillaan. Ylivieskassa on kakkoskoti, jossa Syrjälä työrupeamien aikana ehtii käydä vain nukkumassa pitkien työpäivien jälkeen.
– Viihdyn hyvin tien päällä; voin soittaa muutaman puhelun, kuunnella musiikkia tai suunnitella asioita. Ajomatka toimii hyvin hengähdystaukona arjen keskellä.
Äidin jäljissä samalle uralle
Taivalkoskella syntynyt Syrjälä muutti lapsuudenperheensä kanssa vuonna 1984 Alavieskaan, josta hänen äitinsä sai apteekkiluvan. Myöhemmin tämä siirtyi apteekkariksi Ylivieskaan ja jatkoi siellä eläkeikäänsä saakka. Ammatti ’periytyi’ Syrjälälle vähän kuin luonnostaan.
– Yläasteella luulin pitäväni matematiikasta ja ajattelin suuntautua insinööriopintoihin. Lukiossa huomasin nopeasti, että se olisi liian teoreettista touhua minulle. Kemia ja biologia sen sijaan tuntuivat mielenkiintoisilta, kuten myös äidin työ, jota seurasin aivan pienestä pitäen. Lopulta minulle oli ihan selvä, mihin pyrin opiskelemaan.
Ennen vanhaan apteekkareilla oli kova status muka jotenkin parempana väkenä. Me olemme kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä.
Syrjälä luki itsensä Helsingin yliopistossa ensin farmaseutiksi ja valmistui proviisoriksi vähän ennen vuosituhannen vaihdetta. Opintojen jälkeen Pohjois-Pohjanmaa houkutteli nuoren miehen takaisin kotimaisemiin.
– Yhden kesän olin töissä Järvenpäässä apteekissa, mutta muuten työskentelin jo opiskeluaikoina kesäisin ja joskus viikonloppuisin äidin apteekissa Ylivieskassa. Pääsin sinne töihin proviisoriksi, kun valmistuin. Opiskeluja lukuun ottamatta olen aina asunut Pohjois-Pohjanmaalla, hän taustoittaa.
Toinen ja toivottavasti viimeinen oma apteekki
Syrjälä sai ensimmäisen apteekkilupansa Siikajoelta Ruukin taajamasta, jossa toimi apteekkarina vuosina 2014–19.
Siikajoki jäi taakse, kun Ylivieskaan tuli haettavaksi toinen apteekkilupa ja valinta osui Syrjälään. Äiti oli muutama vuosi aiemmin jäänyt eläkkeelle kaupungin siihen asti ainoasta apteekista, joten perheen sisälle ei syntynyt kilpailutilannetta.
– Paikkakuntalaiset tunsivat minut entuudestaan jo aiemmasta työpaikasta Ylivieskassa tai muista yhteyksistä. Tuttujen asiakkaiden kanssa on aina mukava vaihtaa kuulumisia. Tämä on nyt toinen ja toivottavasti viimeinen apteekkini. Ajattelin viihtyä täällä eläkeikään asti, koska henkilökunta on niin mukavaa ja ammattitaitoista. Suurin osa heistä on tuttuja jo äidin apteekista.
Apteekissa työskentelee 12 vakituista työntekijää ja muutama tuntityöläinen.
Yli 15 000 asukkaan Ylivieska on vilkas ja nuorekas kaupunki keskellä Pohjanmaata Kalajoen varrella. Savarin Apteekki sijaitsee erinomaisella paikalla uudessa kaupan keskittymässä Prisman yhteydessä alle kahden kilometrin päässä vanhasta keskustasta. Asiakasvirta muodostuu kävijöistä noin 80 kilometrin säteeltä. Yhdeksi apteekkinsa vahvuudeksi Syrjälä nostaa erityisen pitkät aukioloajat; lähimmät vastaavat löytyvät kaukaa Kokkolasta ja Oulusta.
Verkkokauppa aukeaa pian
Kun Syrjälä perusti apteekin täysin nollasta, hän sai tehdä siitä ihan omannäköisensä. Millaisen siis?
Sellaisen, jossa on hyvin tilaa ja leveät käytävät, joilla asiakkaiden on helppo liikkua ostoskärryjen kanssa. Koronasta ei perustamisvaiheessa vielä ollut tietoa, mutta pandemia-aikana apteekissa on pystynyt pitämään riittävät turvavälit. Neljä metriä korkea tila tuntuu avaralta.
– Meillä on laaja valikoima ja isot varastot. Haluamme tarjota asiakkaille vaihtoehtoja emmekä myydä ’ei oota’, jos vaikka tulevat kauempaakin jotain tuotetta hakemaan.
Tuttujen asiakkaiden kanssa on aina mukava vaihtaa kuulumisia.
Apteekkari pyrkii olemaan asiakaspalvelussa helposti lähestyttävä. Pitkä mies – 191 senttiä – viihtyy hyvin palvelutiskissä ja itsehoitotuotehyllyjen äärellä. Palveluhenkisyydestä kertoo se, että Syrjälä jopa vie itse tuotteen asiakkaan kotiin, jos se jää muuten ostohetkellä tilauksesta uupumaan.
– Tavoitteena on pitää palvelutaso korkealla. Parasta tässä työssä on saada hyödyntää vuosien varrella opittuja taitoja ja auttaa asiakkaita löytämään nopeasti hyviä ratkaisuja, jotka edistävät heidän hyvinvointiaan.
Apteekkimaailmaan vahvasti ja vääjäämättä hivuttautuva digitalisaatio näkyy myös Savarin Apteekissa. Tiedotukseen ja markkinointiin on valjastettu sosiaalisen median kanavat Facebook ja Instagram. Aivan lähiaikoina avautuu verkkokauppa, kunhan Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ehtii koronakiireiltään antamaan siihen luvan. Alusta on jo valmiina.
Googlen neuvoilla ei pääse pitkälle
Syrjälä näkee nykyisessä, välillä kovankin arvostelun kohteeksi joutuneessa apteekkijärjestelmässä paljon hyvää. Panostus palvelun laatuun eli työntekijöiden lääkealan osaamiseen ja riittävään henkilöstömäärään koituu asiakkaan eduksi.
– Apteekissa saa neuvontaa lääkkeiden ja itsehoitotuotteiden oikeaan ja turvalliseen käyttöön. Jos Googlen tiedoilla yrittää itseään hoitaa, voi mennä pahasti vikaan.